Yhteiskunta, ja kuva, mitä se antaa ns. oikeanlaisesta kehosta, oikeanlaisesta ulkomuodosta. Se on todella kapea, ja perustuu todella paljon tietynlaiseen valheelliseen kuvaan, millainen kehon pitäisi olla. Photoshopataan mallien vartalot pienemmiksi, tasoitetaan ihon epätasaisuudet, jopa kainalot photoshopataan, että ne näyttäisi sileiltä ja täydellisen karvattomilta, ja virheettömän värisiltä. Instassa miehet ohjaa liikkeitä, miten alavatsan saa litteäksi. Kuitenkin naisilla on aina vähän alavatsaa, vaikka olisi miten laiha, koska no. Naisilla on kohtu. Täysin anatominen asia, jolle ei oikein voi mittään.
Oon miettinyt näitä asioita aika paljon, joskus enemmän, joskus vähemmän. Viimeisin, joka sai ajatukseni raksuttamaan, oli se, kun mulle sanottiin pinnallisesta hengityksestäni treeneissä, ja että saa hengittää ihan kunnolla. Asia, jonka teen varmasti tosi paljon alitajuntaisesti, hengitän pinnallisesti. Muutama vuosi sitten kun mulle tehtiin FESS noihin poskionteloihin, niiden laitteet alkoi huutaa ja hoitaja sanomaan, että hengitä. Mielestäni hengitin kyllä, mutta niin pinnallisesti, että sain jo laitteet huutamaan. Oon ollut jopa fysioterapiassa mun liikahengityksen ja pinnallisen hengityksen takia.. 😅 Kun menen kotipaikkakunnallani salille, aivan varmasti hengitän pinnallisesti, että välillä pidätän hengitystä, ilman että aina sitä tajuan edes. Etenkin, jos joku muukin on siellä salilla. Kuten yleensä on, yksin siellä saa olla varmaan vain joko tosi myöhään tai tosi aikaisin aamusta.. 😉 Olen myös useamman kerran katsonut, nyt kun paino laskee hitaasti, mutta varmasti, että osa treenivaatteista on oikeasti liian säkkejä, ja saa mut näyttämään isommalta. Ei siinä nyt silleen mitään. Mutta siis, mulle on silti kynnys laittaa treenipaita, jossa voi nähdä mun vatsan muodon. En oo todellakaan vielä siellä asti, että treenaisin pelkkä treenitoppi (urheiluliivit) päällä ja korkeavyötäröiset legginsit jalassa. Ehkä joskus. Oon miettinyt miksi. Pystyn kyllä listamaan jo ison määrän syitä, jotka liittyy ihan vain mun omiin, vähän haitallisiin uskomuksiin itsestäni. Samalla se, mitä yhteiskunta viestii näissä asioissa, että se näkyy saleilla asti, eniten mä siellä oon nähnyt joko lihaksikkaita janttereita tai/ja näitä nuoria tyttöjä, jotka on luonnostaan jo todella laihoja. Mä en oikein mee kumpaakaan laariin noista.
Paino on asia, joka aiheuttaa eniten häpeää. Miksi näin on? Koska liian monesti ylipainoisista oletetaan ja stereotypitetään, että silloin on laiska ja saamaton, omaa syytä koko homma. Ei nyt ihme, että ihmiset sitten häpeävät painoaan, kun yhteiskunta syytää tota moskaa koko ajan. Ajatellaan, että laiha = terve ja ahkera, ylipainoinen = laiska ja sairas. Noi asiat ei TODELLAKAAN ole noin.
Mulla ensimmäisen kerran paino nousi tasan kortisonikuurien takia. Söin kipuihin, joihin se kortisoni ei kyllä ees auttanut, korkeintaan plasebona, isoa annosta kortisonia. Paino lähti nousuun raketin lailla, ja painoa tuli yli 20 kg todella lyhyessä ajassa. Samalla se kortisoni teki luistani reikäjuustoa. Painoni lähti laskemaan sitten kyllä yhtä nopeasti, kun aloitin Centerillä. Joskin se laski liian nopeasti, koska. No
siis, voisin sanoa, että se vaan laski, ei mun tarvinnut kovin paljoa todellakaan katsoa mitä laitoin suuhuni. Sekä söin liian vähän kyllä silloin. Liian vähän syöminen on jäänne opiskeluajoiltani, kun opetin itselleni huonon tavan, syön liian vähän. Ei siinä pysynyt pää perässä, että olisi oikeasti joutunut miettimään, mitä suuhuni laitoin. Toisella kertaa kun paino tuli takaisin, niin siinäkin oli osallisena lääkkeet. Nostivat ruokahalua, että sivuvaikutuksiinsa kuului painon nousu. Sekä kun reumalääkkeeni altistaa kolesterolin nousulle, sekin nousi samaan aikaan ihan liian ylös. Lopetin ne lääkkeet (paitsi reumalääkettä), painon nousu loppui. Nyt se on tullut alas aika hitaasti, ja oon omalla toiminnallani saanut sitä junnamaan paikallaan, eli syömällä liian vähän. Silti, parempi tällä tapaa, koska nyt olen oikeasti joutunut miettimään, että pystynyt havainnoimaan, miten painoni käyttäytyy riippuen mitä, ja kuinka paljon syön. Tajunnut ravinnon todella suuren vaikutuksen siihen. Liikunta ja treeni ei yksinään painoa vähennä.
Painan nyt jotain noin 80 kg. 15 kg normaalipainoon, reilu 20 kg siihen mitä kehonkoostumusmittaus mulle ehdottelee. Oon silti paljon enemmän sinut kehoni kanssa, kuin olin 20 kg kevyempänä. Nään kuvia Facebookin muistoissa, missä oon sen 60 kg, ja sattuu vähän sydämeen, kun tiedän, miten tyytymätön olin silloin kehooni. Liikuntasuhde, unen arvostus ja syöminen olivat aivan päin persettä näin suomeksi sanottuna silloin. En ollut tervettä nähnytkään silloin, ja esimerkiksi toissapäivän kuvissa, reuma se siellä jo muhi oikein huolella, kun näin jälkikäteen miettii. Marraskuussa 2015 se vasta diagnosoitiin, enkä todellakaan miettinyt reumaa, eikä lääkärikään, ennen tuota marraskuuta. Koko sanan terveys merkitys, se on muuttunut paljon mulla. Kyllä, mulla on sairauksia, pitkäaikaissairauksia. Kuitenkin oikeastaan kaikki on hyvässä hallinnassa, fibronkin oikuttelut kuitenkin rauhoittuu, kun esimerkiksi saan hyvät yöunet alle. Jaksan paljon paremmin kuin aikaisemmin, stressinhallinta on paremmassa hapessa. Vaikka unen kanssa aina välillä taistelen, kiitos fibron, nukun silti paljon paremmin kuin aikaisemmin. Sama ruuan kanssa. Liikunta sujuu oikein mainiosti, tietenkin haasteet unen ja ruuan kanssa välillä siihen vaikuttavat. Etenkin jos menen nukkumaan liian vähän, niin. Fibromyalgia ei sitä katso pitkään hyvällä.. 😝 Olen silti terveempi kuin aikaisemmin. Terveys ei ole sairauden puutetta mun mielestä.
Samalla sairauden tuomat ennakkoluulot. Viimeisimmän työpaikkani proffa yliopistolla, aivan jäätävät ennakkoluulot. Kun sen jotenkin aistin, kroppa meni järkyttävään, krooniseen stressitilaan, joka nyt ei ainakaan asioita auttanut. Että vaikka itse pystyn tehdä paljon jaksamiseni eteeen, uni, ravinto ja liikunta, niin jos työpaikka aiheuttaa kroonista stressiä, niin.. 😩 Nää asiat toimii kuitenkin vuorovaikutuksessa keskenään.
Summa summarum, tää yhteiskunta on näissä asioissa välillä todella syvältä. Onneksi kuitenkin samalla itse oon kohdannut vain yksittäisiä ihmisiä, jotka on omaksuneet nää
yhteiskunnan normit vähän turhan hyvin itsellensä. Olen saanut paljon
pystyvyyden ja osaavuuden kokemuksia liikunnassa, paino ei ole se
ykkösasia enää mulle, ja olen paljon enemmän sinut kehoni kanssa. Kiitos
siitä kuuluu mahtaville ihmisille, joita mulla on ympärilläni.. 💚
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti